Käyntikortit

Käyntikortit ovat edelleen loistava tapa antaa yhteystiedot uusille tuttavuuksille. He saavat heti pienen palan sinua mukaan. Yksilöllisellä kortilla voi kertoa niin paljon enemmän kuin vain yhteystiedot.

Valokuvasta tai piirustuksesta

Voin muokata valokuvaasi monella eri tavalla ja lisätä tekstit ja mahdollisen logon. Digikuvat on helppo lähettää sähköpostitse mutta myös paperikuvat käyvät. Esimerkiksi kennelin käyntikortti on kuin pieni mainos, ja se on helppo jättää mm. eläinlääkärien/ eläinkauppojen ilmoitustauluille.
Teen uniikkeja pieniä maalauksia toiveittesi mukaisesti. Kerrot minulle aiheen ja minä maalaan sen. Tällaisen käyntikortin on tarkoitus kuvata henkilön persoonaa, tai hänen harrastustaan. Jokainen maalauskokonaisuus on ainoa laatuaan.
On myös mahdollista yhdistää piirrosta ja valokuvaa.

Hinnat

Teen muutaman hieman erilaisen ehdotuksen valokuvasta, piirustuksesta tai yhdistelemällä niitä, ja saat meilitse mallin miltä korttisi näyttäisi. Kun olet hyväksynyt ehdotuksen ja maksanut sen niin painettavaksi kelpaava versio lähtee painoon. Kortit painetaan digipainossa ja muste on vedenkestävää. Kortit toimitetaan postitse.

Kortin suunnittelu ja toteutus;
valokuvasta 45€ piirustuksesta 70€
Sekä painatus kpl-määrän mukaan;
100kpl n. 40€
300kpl n. 100€
1000kpl n. 220€

Lisätilaukset 20 € + painatus+postitus
Koska tuotteet ovat yksittäisiä tilaustöitä,
ei niillä ole palautusoikeutta.

 

 
Hinnat sisältävät alv. 22%. Oikeus muutoksiin pidätetään.
Päivitetty 02/2008

index-sivulle