
Käyntikortit ovat edelleen loistava tapa antaa yhteystiedot uusille tuttavuuksille. He saavat heti pienen palan sinua mukaan. Yksilöllisellä kortilla voi kertoa niin paljon enemmän kuin vain yhteystiedot.
Esimerkiksi kahvilan käyntikorttiin laitettiin valokuva kahvilasta, ja kortissa kerrottiin miten sieltä voi ostaa muitakin palveluita kuten kakkuja, tai varata kahvilan juhlia varten.
Voin muokata valokuvaasi monella eri tavalla ja lisätä tekstit sopivalla fontilla ja mahdollisen logon. Esimerkiksi kennelin käyntikortti on kuin pieni mainos, ja se on helppo jättää mm. eläinlääkärien/ eläinkauppojen ilmoitustauluille.
Teen uniikkeja pieniä maalauksia toiveittesi mukaisesti. Kerrot minulle aiheen ja minä maalaan sen. Tällaisen käyntikortin on tarkoitus kuvata henkilön persoonaa, tai hänen harrastustaan. Jokainen maalauskokonaisuus on ainoa laatuaan.
On myös mahdollista yhdistää piirrosta ja valokuvaa.
Teen muutaman hieman erilaisen ehdotuksen valokuvasta, piirustuksesta tai yhdistelemällä niitä, ja saat meilitse mallin miltä korttisi näyttäisi. Kun olet hyväksynyt ehdotuksen ja maksanut sen niin painettavaksi kelpaava versio lähtee painoon. Kortit painetaan digipainossa ja muste on vedenkestävää. Kortit toimitetaan postitse.
Kortin suunnittelu;
valokuvasta 65€
piirustuksesta 120€
Sekä painatus kpl-määrän mukaan;
100kpl n. 40€ / 300kpl n. 90€ / 1000kpl n. 200€
(hintaan vaikuttaa mm. käytettävä paperi)
Koska tuotteet ovat yksittäisiä tilaustöitä, ei niillä ole palautusoikeutta.
Hinnat sis. ALV 22%.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
|||