Kaikessa graafisessa suunnittelussa toinen puoli on kuvankäsittelyä, joten Photoshop-ohjelmaa tulee käytettyä ahkerasti. Kuvien pieni korjailu sujuu siinä missä isommatkin työt.
Esimerkiksi tämän sivuston taustakuvat aina kyniä, kirjoitusalustaa ja kahvikuppia myöten ovat minun kuvaamia ja käsittelemiä (kahvikupin näet vain jos sinulla on leveyssuunnassa yli 1100 pikselin kokoinen näyttö).
Lähestulkoon kaikki on mahdollista nykypäivän kuvankäsittelyssä! Myös huonoista tai epätarkoista kuvista voi tehdä kivannäköisiä, samaten taustoista voi poistaa haittaavia asioita (henkilön pään takana lyhtypylväs tms).
Kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!! Ne voivat yhtä hyvin olla tarua kuin tottakin.
Linkin takaa löydät minun ottamia kuvia, onnistuneita otoksia joita ei ole tarvinnut editoida ja lisäksi kuvia, joita on paranneltu tai tehty kuvitusmaisemmiksi.
Esimerkkejä
Minulla on Canonin PowerShot SX100is, joka on normaalia pokkaria monipuolisempi (manuaalitoiminnot), muttei kuitenkaan järkkäri. Se on reilun vuoden verran palvellut minua varsin esimerkillisesti.
Varmasti me kaikki otamme kuvia paljon, ne vain nykyään useilla tuppaavat jäämään koneelle. Minä teen kuvakollaaseja, niistä voi varsin edullisesti tulostuttaa vaikka julisteita digipainossa. Kuvakollaasissa on useampi
kuva, jotka on sommiteltu kauniisti yhteen, kollaasiin voi lisätä tekstiä tai piirroksia, rekvisiittaa..
Esimerkkejä (nämä ovat www-sivujen taustakuvia, ja päällä on valmiilla
sivulla tekstiä)
Kuvakollaasista voi tehdä julisteen tai vaikka kortteja.
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
|||